Met-sän sa-to-a
Syk-syi-sin
met-säs-sä
on
pal-jon e-ri-lai-si-a sie-ni-ä.
Mo-ni-a sie-ni-ä 
voi syö-dä,kun ne
keit-tää tai
pais-taa.
Mut-ta muis-ta,
et-tä e-si-mer-kik-si kär-päs-sie-net
o-vat myr-kyl-li-si-ä,
nii-tä ei saa syö-dä.Muis-tat-han
poi-mi-a vain ruo-ka-sie-net,
jot-ka var-mas-ti tun-nis-tat.E-si-mer-kik-si
kant-ta-rel-li e-li kel-ta-vah-ve-ro
on her-kul-li-nen ruo-ka-sie-nija help-po tun-nis-taa.
Met-säs-tä voi poi-mi-amyös
e-ri-lai-si-a mar-jo-ja.
Hei-nä-kuus-savoi poi-mi-a
met-sä-man-si-koi-ta,
mus-ti-koi-taja
va-del-mi-a.Mus-ti-kois-sa
on pal-jon vi-ta-mii-ne-ja.
Kun poi-mit mus-ti-koi-ta,
sor-men-päät vär-jäy-ty-vät
si-ni-sik-si.
E-lo-kuus-sa ja
syys-kuus-sa
kyp-sy-vät puo-lu-kat.
Puo-lu-kato-vat
hie-man hap-pa-mi-a.Puo-lu-kat 
voi sur-vo-a
ja maus-taa so-ke-ril-la.
Puo-luk-ka-sur-voson hy-vää
mak-sa-laa-ti-kontai
li-ha-ruu-an kans-sa.Teks-tin läh-de: An-ne Palm-roth; toi-mi-tus: Mai-ja Y-lä-tu-pa