Ke-vät
Ke-vääl-lä 
ko-ko luon-to al-kaa vi-her-tää.
Pui-hin puh-ke-a-vat pie-net leh-det.
Kel-tai-set les-ken-leh-det
kur-kot-ta-vat koh-ti
au-rin-ko-a.
Täh-ti-mäi-set vuo-kot lois-ta-vat si-ni-si-nä 
ja val-koi-si-na.
Val-koi-set
tuo-men ku-kat 
tuok-su-vat voi-mak-kai-na.
Puu-tar-has-sa kuk-ki-vat
si-pu-li-ku-kat:
kroo-kuk-set, 
nar-sis-sitja
tulp-paa-nit.
Tou-ko-kuus-sa
or-vo-kit
voi is-tut-taa u-los.Ke-vääl-lä
al-kaa vil-ja-pel-to-jen muok-kaus ja kyl-vö.
Läm-pi-mäl-le kas-vi-maal-le
kyl-ve-tään
juu-rek-set ja vi-han-nek-setse-kä
is-tu-te-taan pe-ru-na.
Au-rin-ko,
läm-pöja
sa-de
saa-vat sie-me-net i-tä-mään.Vil-je-lyk-set 
al-ka-vat kas-vaaja
puu-tar-hat
ku-kois-ta-vat.Teks-ti: An-ne Palm-roth; toi-mi-tus: Mai-ja Y-lä-tu-pa